perjantai 25. joulukuuta 2015

Jouluterveiset

Hyvää ja rauhallista joulun aikaa kaikille!
 




 
Pienenpieni piparkakkutalo,
joka rakennettiin ihan vapaalla kädellä
 ja siitä tuli aika söpö :D
 
Koristelu tyttären käsialaa.

 
Lahjavahti Luna on ollut ihan ihmeissään,
ihan ensimmäinen joulu sentään :)
 
 
 

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Naked Cake

Ei kylläkään tarkoituksella :D
Pienessä kiireessä tein liian ison kakkupohjan ja
yksi purkillinen kermaa ei ihan riittänyt väliin ja päälle laitettavaksi.
 
 
Kolmen munan kakkupohja.
Kostukkeena vaniljamaito.
Välissä mansikkahilloa ja kermavaahtoa.


 
Päällä kermavaahto, säilykekirsikoita ja suklaaströsseleitä.
Aika simppeli ja nopea toteutus :)


 
Tässäpä tämä, 41. synttäripäivän kakku!
Oli muuten hyvää ;)
 


lauantai 29. elokuuta 2015

Aurinkoinen Tomaatti-fetapiirakka

Tämän ohjeen bongasin Myllyn Paras - sivustolta. Ja pienillä
muutoksilla siitä tuli tämmöinen herkku:


Pohja:
 Myllyn Paras piirakkataikina Pyöreä (suolainen)
 
Täyte:
100g aurinkokuivattua tomaattia suikaleina
100g fetaa
muutama halkaistu kirsikkatomaatti
tuoretta basilikaa
2 kananmunaa
1dl kookoskermaa
0,5tl chilijauhetta
 
Painele sulanut taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita kananmunat ja kookoskerma, mausta chilillä.
Levitä täytteet piirakkapohjalle ja kaada kermaseos päälle.
 
Paista 200 asteessa n. 30-40 min. uunin alaosassa.
 


 
Tätä piirakkaa tein tytön synttäreille ja kovasti tykättiin!
Nopea, helppo ja todella maukas :)


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Mansikka-vesimelooni-mehujäät

Viimeinkin lomien loputtua tuli niin ihanat kesäsäät,
että jäätelöä ja kaikkea kylmää tekee mieli :)
 
Päätinpä sitten testata tuon glukoosisiirapin ja
uudet mehujäämuotit!
 

 
 
250g meloonia
250g mansikoita
1dl glukoosisiirappia
2rkl vaaleaa siirappia
 
Soseuta melooni ja mansikat
vatkaa joukkoon siirapit
 
kaada jääpalamuotteihin ja pakasta
 

 
Omaan makuun nämä olivat aika makeita.
Seuraavalla kerralla koitan pienemmällä
määrällä glukoosisiirappia.
 
Alkuperäinen ohje Kinuskikissalta.


maanantai 3. elokuuta 2015

Hääpäiväkakkua

 
Heinäkuun lopussa juhlittiin 10. hääpäivää eli tinahäitä
mansikkatäytekakulla <3
 



 
Kolmen munan vaalea kakkupohja.
Välissä ja päällä mansikkarahka-kermavaahto,
mansikanpalat ja minivaahtokarkit.
Väleissä myös mansikkahilloa.
Kostutus vaniljamaidolla.
 
 
Tällainen hauska koriste oli hääkakussa silloin
kymmenen vuotta takaperin :D
 
 


 
 


lauantai 30. toukokuuta 2015

Mascarpone-raparperipiirakka

Kiitos taas Kinuskikissalle ihanasta ohjeesta!!!
Alkuperäinen ohje löytyy TÄÄLTÄ!
 

Pohja:
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 keltuainen
3 dl vehnäjauhoja

 Raparperitäyte:
500 g raparperia (n. 1 litra)
25 g voita
1 ½ tl kanelia
1 ½ dl muscovadosokeria
1 rkl maissitärkkelystä

 Mascarponevaahto:
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
250 g mascarponejuustoa
100 g valkosuklaata
 
Pinnalle:
vaniljansiemeniä

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuainen ja jauhot.
Painele taikina
leivinpaperilla vuoratun piirakkavuoan (halkaisija n. 24 cm)  pohjalle ja reunoille.
Taittele alumiinifoliosta suikaleita ja painele ne tueksi taikinan reunoille,
 jotta ne eivät valahda paiston aikana.
 
Paista pohjaa 200 asteessa noin 15 minuuttia.
 
Poista foliot ja anna pohjan jäähtyä.
 
Leikkaa raparperit noin 5 cm:n pätkiksi. Halkaise paksuimmat palat.
 Sulata voi pannulla kiehuvaksi ja lisääraparperit, kaneli sekä muscovadosokeri.
Keitä kunnes ohuimmat raparperinvarret ovat pehmenneet.
Erota pieni määrä lientä ja sekoita siihen maissitärkkelys.
Lisää pannulle ja anna kiehahtaa.
 
Kaada raparperitäyte pohjan päälle ja anna jäähtyä.
 
Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarponejuusto sekä sulatettu valkosuklaa. Levitä seos raparperitäytteen päälle ja koristele vaniljansiemenillä.
 
 Nosta piirakka jääkaappiin muutamaksi tunniksi ennen tarjoilua.
 
 
 
 

torstai 21. toukokuuta 2015

Perinteistä lohivoikkaria

Pitkästä aikaa isännälle parhaiten maistuvaa
voileipäkakkua eli lämminsavulohta ja munavoita!
Tällä kertaa täytekakun mallisena :)
 


 
Ohje löytyy TÄÄLTÄ.


Lakkatäytekakkua

Meillä asuva isäihminen täytti vuosia ja lapsi suunnitteli
hienon täytekakun koristelun LP-levyjä keräävälle isälleen <3


Kakkupohja on suklainen neljän munan sokerikakkupohja.
Kostutus vaniljamaidolla. Välissä lakkahillo ja kermavaahto.




 


sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Marenkikakkua Äitienpäivänä

Ihana, suloinen ja taitava lapseni teki marenkikakkua <3
 
 

 
Tässä ohje:
 
 
 
 
Sain myös ihanat kortit, silkkiruusun, Pikku Myy-mukin
ja kimpun valkovuokkoja :)
 
Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!
 


lauantai 25. huhtikuuta 2015

Simaa ja munkkeja

Yksi vapaapäivä ja väsäsin vappua varten simat tekeytymään
ja munkit pakkaseen. Muutama syötiin tuoreeltaankin!
 
 
Mukavaa tämä kesän odotus juhlineen :)
 


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Suklaamuffinssit Mansikkakermalla

Aika ihana yhdistelmä tuo suklaa ja mansikka!!!
 


Suklaamuffinssit tein Sunnuntai suklaanmakuinen Kakku- ja
muffinssimix-jauheesta ja kerma on Valio vaahtoutuva
mansikkakerma.
 
 
Mukavaa sunnuntaita ja äänestyspäivää!
 
 
 


lauantai 4. huhtikuuta 2015

Vadelmainen mutakakku

 
Ohje:
 
200 g Fazerin Vadelma Tumma Suklaata
200 g voita
3 munaa
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
n. 125 g vadelmia
 
 
Sulata voi ja suklaa kattilassa tai mikroaaltouunissa.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Yhdistä kuiva-aineet.
Sekoita keskenään ja lopuksi kääntele vadelmat taikinan joukkoon.
 
Paista leivinpaperilla vuoratussa irtopohjavuoassa ( halkaisijaltaan n. 24 cm )
175 asteessa n. 30 min.
 
 


lauantai 28. maaliskuuta 2015

Mansikkamustikka-täytekakku

Tämän kakun teossa olin vain taustatukena!
 

 
Pieni kolmen munan kakkupohja on tehty
lasi munia, lasi sokeria ja lasi jauhoja-ohjeella :)
 
Välissä mansikkahilloa, kermavaahtoa ja mansikanpaloja.
 
 
Espanjalaisia muhkeita mansikoita ja Chileläisiä pensasmustikoita!
Ja paljon!!!
 
 
 
 


lauantai 7. maaliskuuta 2015

Päärynä-kinuskikakku

Tämän ohjeen bongasin Valion mainoksesta.
Aikansa se pyöri töissä taukohuoneen pöydällä,
mutta viimein pääsi kokeiluun :)
 

 
Pohja:
150 g kaurakeksejä muruina
50 g sulatettua voita
Snickers-suklaapatukka paloiteltuna
 
Sekoita keskenään ja painele halkaisijaltaan n.22cm vuoan pohjalle.
 
Täyte:
2 prk päärynä-kinuskirahkaa
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa
4 liivatelehteä
1 rkl vettä
 
Laita liivatteet likoamaan. Sekoita sokerit rahkan joukkoon.
Vatkaa kerma. Kiehauta vesitilkka ja sulata liivatteet.
Kaada ohuena nauhana rahkan joukkoon  hyvin sekoittaen.
Kääntele kermavaahto rahkaseokseen ja kaada seos pohjan päälle.
Anna hyytyä jääkaapissa useita tunteja.
 
Koristele viinirypäleillä, Aura-juustolla, päärynällä, kinuskikastikkeella...
 


 
 Mukavaa maaliskuista viikonloppua ja naistenpäivää :)
 


sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Banaanisuklaakääretorttu

Teneriffalta toin Banaanihilloa ja nyt viimein uskalsin kokeilla sitä!

 
Aika makeaa tavaraa, joten levitin kääretortulle aika ohuelti.
Lisäksi tuoretta banaania paloina.
 
  
Pohjan ohje: 
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
 
Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuiva-aineet keskenään
 ja kääntele varovasti vaahdon joukkoon.
Kaada pellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa n.6-8 minuuttia.
 
 
Välissä hillon ja banaanin lisäksi myös kermavaahtoa :)
 

Mokkakakkua

Tämä ohje on aikoinaan tullut kummitädiltäni ja
tunnetaan meillä nimellä Arjantorttu :)
  
 
Pohja: 
2 munaa
3 dl sokeria
1,5 dl maitoa
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
150 g margariinia sulatettuna
 
Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuiva-aineet keskenään.
Lisää sokerivaahtoon vuorotellen jauhoseosta, maitoa ja rasvaa.
Kaada korppujauhotettuun vuokaan ja paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.
 
Kuorrute:
200 g tomusokeria
4 rkl sulaa rasvaa
4 rkl kuumaa vahvaa kahvia
2 tl vaniljasokeria
 
Sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja levitä hieman jäähtyneen tortun päälle.
Koristele nonparelleilla.